perjantai 2. lokakuuta 2015

Vaaratiedotteet sekoilevat edelleen

Vaaratiedotteiden jakelu on hämmentänyt kansalaisia jo yli kymmenen vuoden ajan, eikä parannusta ole saatu monista lupauksista huolimatta.

Viikko sitten perjantai-iltana televisiokatsojia peloteltiin punaisella bannerilla:

2Vaaratiedotekokeilu 1.6.2015 ???
Teksti oli käsittämätön: mikä ihmeen 2Vaaratiedotekokeilu ja päiväys neljän kuukauden takaa?

"Kokeilu ei edellytä toimenpiteitä"
Hetken kuluttua banneri vaihtui toiseksi:

Siis tulipalo Riihimäellä.
Tiedotteen mukaan Riihimäen "jäteenkäsittely-yksikössä" oli tulipalo, jonka savu uhkasi lähiseudun asukkaita.

Tiedote olisi kannattanut esittää vain palopaikan läheisyydessä, turha sitä oli koko Suomeen jakaa. Vielä parempi olisi ollut lähettää varoitus lähellä oleviin kännyköihin esimerkiksi tukiasematietojen perusteella.

Täsmätiedottamista on Suomessa tutkittu vuosia, mutta kustannus- ja tekniikkasyistä sitä ei vain saada aikaan. Mahdotonta se ei voi olla, koska Yhdysvalloissa tällainen järjestelmä on olemassa ja Twitter julkisti samanlaisen palvelun kaksi vuotta sitten. Pitääkö amerikkalaisen yrityksen hoitaa kansalaisten varoittaminen, jos valtio ei siihen pysty? Nettiaikana ihmisiä ei enää tavoita pelkän television ja radion avulla, koska monet viettävät aikansa netissä.

Lievää parannusta on saatu aikaan. Yleisradio lupasi jo vuosi sitten, että radiossa siirrytään tiedotteiden alueelliseen jakeluun. Kesällä annetun tiedotteen mukaan näin on myös tapahtunut. Silti viime viikon tiedote kuului saamani palautteen mukaan myös Oulun seudulla.

Pitää ilmeisesti odottaa, kunnes Viro hoitaa asian -- ja sen jälkeen kopioimme ratkaisun heiltä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näin minäkin tuon tiedotteen – seuraavalla viikolla.

Anonyymi kirjoitti...

Seurasin huvittuneena tuota kiusallista mokaa, kun nuo tiedotteet pyörivät TV-ruudussa - taisivat panna ensin väärän tekstin pyörimään. Säälittävä järjestelmä ja säälittävää puuhastelua; tällainen mielikuva kansalaisille välittyy.

Osmo kirjoitti...

Tuo nyt sentään on potentiaalinen yleisvaaratilanne. Älyttömimpiä on ne karhuista tiedottamiset. Karhu toki voi olla yksittäiselle ihmiselle vaarallinen, mutta se ei ole mikään yleisvaaratilanne. Lisäksi luulisi, että sen kohtaavat pikemminkin ne, jotka ovat ulkona kuin jotka ovat TV:n ääressä.

Minäkin näen usein näitä vasta viikon päästä tallenteista.

Laskos / KNAM kirjoitti...

Niin ja kaiken muun sekoilun lisäksi sekä suomen- että ruotsinkielinen tiedote sisälsi kirjoitusvirheitä.

Lisäksi oli jotenkin vielä vaikea ottaa tiedotetta todeksi, kun se rullasi ruudun yläreunassa kesken "Posse"-ohjelman. Tämä nyt tietty oli vain pikantti yksityiskohta ja "julma" sattuma, mutta...

Hannu kirjoitti...

Karhutiedotteiden älyttömyys korostuu, kun paikalle tiedotteen jälkeen lähtee suuri joukko uteliaita katsomaan, josko näkisi karhun.

Unknown kirjoitti...

Laina tarjous 2% korolla


Jos tarvitset taloudellista apua, älä epäröi ottaa yhteyttä. Voit saada lainaa on välillä 2.000 € ja 10.000.000 € erittäin suotuisin ehdoin laillisesti ja luotettavuutta. Jos haluat lisätietoja rahoitusjärjestelyistä, ota yhteyttä sähköpostitse. E-mail: marxinro@gmail.com