sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Pelottava täsmämarkkinointi ei olekaan kovin osuvaa

Ylen ansiokas selvitys nettimarkkinoinnin kohdentamisesta ("Sinun tietosi eivät ole sinun") loi vaikutelman, että markkinointi on melkeinpä tiedettä, ja että jokainen näkemäsi mainos on kohdistettu juuri sinulle.

Näin voi teoriassa olla, ainakin tekniikat siihen ovat olemassa. Arkipäivän kokemukset puhuvat kuitenkin toista. Ainakin omalla kohdallani mainosten kohdentaminen on yhä lapsenkengissään. Päätin tutkia tätäkin asiaa, sillä aivan liian usein luotamme toisen käden tietoihin ja valmiisiin uutisiin asioissa, joita voisi havainnoida itsekin. Kaiken tiedon suhteen täytyy nykyään olla kriittinen.

Innokkaana kuvaajana käyn usein Rajala Kameran sivuilla. Tieto käynnistä välittyy heti mainoksiin, jotka heijastavat katsottuja tuotteita. Mutta mitä järkeä on tällaisissa mainoksissa:

Rajalan tuplamainos IS-sivulla
Hesarin ja Ilta-Sanomien sivuilla minulle on jo pitkään näytetty kaksi saman objektiivin mainosta, mikä on ihan hullua. Lisäksi mainoksen kohteena on käytetty versio objektiivista, jota en missään tapaukessa ostaisi (24-105 on yleisobjektiivi, jonka geometriavirheet ja kontrasti jättävät toivomisen varaa). Tätä samaa mainosta on näytetty jo usean viikon ajan.

No, ehkä mainoskone vain on rikki, ja siksi samat (turhat) mainokset näkyvät kahtena. Ainakin kyse on siitä tuotesegmentistä, josta voisin olla kiinnostunut.

Samaa ei voi sanoa Hesarin verkkoversion mainoksista. Olen verkkolehden tilaaja, joten asiakkaan tunnistamisen ja mainosten kohdentamisen pitäisi olla helppoa. Mutta miksi minulle näytetään XXL-urheilukaupan mainoksia (juuri nyt peräti kaksi kertaa - ja nekin molemmat tuplana, yhteensä siis neljä kertaa). Tutkin asiaa tehdessäni kirjaa yksityisyydestä tammikuussa 2010, eikä mikään näytä muuttuneen.

Vähän paremmin osuu Motonetin työkalumainos (ainakin kohderyhmä on oikea) ja erityisesti Rajalan Black Friday -mainos. Iso Alfa Romeo -banneri menee ihan hukkaan, vaihdoin autoa viime vuonna eikä Alfa olisi missään tapauksessa listallani.

Kokeillaanpa Facebookia, se nyt ainakin vakoilee kaiken mahdollisen. Uutisvirrassa kelluu KLM:n mainos, joka sopisi kenen tahansa profiiliin. Seuraavana on Verisuren Paloturvaviikko-tarjous -- muuten hyvä, mutta olen ollut Verisuren asiakas jo vuodesta 1998 lähtien ja heidän palovaroittimensa asennettiin seinään neljä vuotta sitten.

Sitten tulee taas oikea helmi:

Mainoksessa K-Ruoka sovellus.
En laita ruokaa enkä ole K-kaupan bonus-asiakas, joten en tee ruokasovelluksella yhtään mitään. Luulisi alkeellisenkin tekoälyn huomaavan, etten koskaan jaa ruokakuvia someen enkä kirjoita ruoka-aiheista. Tämä mainos kannattaisi kohdistaa heille.

Sitten  Aurinkomatkojen mainos -- joo, kelpaa kelle vain. Sitten tulee Pfizerin mainos:

"Miltä tuntuu, kun kipu ottaa vallan arjesta?"
En kärsi kivuista enkä edes tiedä, mitä ovat "neuropaattisen kivun oireet". Mainos on ihan pöljä kuvaa ja tekstiä myöten.

Ehkä vika on siinä, että käytän tietokonetta. Älypuhelimen pitäisi olla se urkinnan todellinen troijan hevonen.

Ylen jutun mukaan kännykkä tietää, missä kauppakeskuksessa ollaan, ja valitsee mainokset sen perusteella. Kokeilin asiaa eilen Tapiolan Ainoa-kauppakeskuksessa. Menin Iltalehden sivulle ja varmuuden vuoksi annoin luvan paikannukseen:

Lupa paikantaa ja mainostaa.
Ensimmäisenä vastaan tulee Land Roverin automainos. Ei kiinnosta, ja Lantikka olisi muutenkin autolistallani viimeisten joukossa.

Tarjolla on taas K-kaupan ruokaa:

Pakollinen K-Ruoka-sovellus.
Ei kiinnosta nytkään. Kilpailevan ketjun ruokamainos menee yhtä pahasti metsään vedotessaan lapsiin, jotka eivät voi odottaa:

Kilpailijan ruokamainos.
Sitten yllättävä Jumbo-kauppakeskuksen mainos:

Tervetuloa Jumboon.
Jumbo-kauppakeskus sijaitsee Vantaalla, toisessa kaupungissa siis, ja on lähinnä kai kilpailija Ainoalle. Kuinka järkevää on mainostaa kilpailevaa kauppakeskusta toisesta kaupungista? Vaikka niillä olisi sama omistaja, mainostus on turhaa -- käyn Jumbossa keskimäärin yhden kerran vuodessa.

Ehkä suomalaiset eivät vain osaa? Käydäänpä vielä Amazonilla. Kuten sivu kertoo, olen ollut asiakas vuodesta 1996 lähtien. Kuluneiden 21 vuoden aikana olen tilannut yhtä sun toista, lähinnä kirjoja ja aikanaan myös dvd-levyjä.

Amazon mainostaa kalkkunaa
Amazonin näyteikkunassa vaihtuvat mm. Fire TVstickin ja yhtiön omien video- ja musiikkipalveluiden bannerit. Sitten se tarjoaa kiitospäivän kalkkunaa. Haloo! Luulisi Amazonin kaltaisen nettijätin ymmärtävän, ettei Suomessa a) vietetä kiitospäivää ja että b) ruokaa ei edes toimitettaisi Suomeen asti.

Miksi mainokset ovat kaikesta urkinnasta ja mittaamisesta huolimatta näin huonoja? Ensinnäkin Suomi on niin pieni alue, ettei Amazonin kannata huomioida meikäläisiä lainkaan. Muutama koodirivi säästyy, kun pienet pohjoismaat jätetään tekoälyn ulkopuolelle. Ja sähköpostiviesteissä, joissa Amazon tarjoaa räätälöityjä tuotteita, ne tulevat aiemman tilaushistorian pohjalta ja ovat täysin yllätyksettömiä: uusia dvd-levyjä tai kirjoja aiheista, joista olen tehnyt tilauksia 5-15 vuotta sitten. Elämäntilanne ja kiinnostus ovat sen jälkeen vaihtuneet moneen kertaan.

Kotimaisten mainostajien huono osumatarkkuus on pieni yllätys. Mahdollisesti olen hankala tapaus, koska tilaan verkosta vain satunnaisesti, enkä kuulu yleensä suurimpiin kategorioihin (lapsiperheet, ruuanlaittajat ym). En liioin käytä bonuskortteja, joilla tietoa voisi kerätä.

Loppujen lopuksi relevantin datan kerääminen verkosta on vaikeaa. Se, että katson jotain tuotetta verkkokaupassa ei tarkoita, että olisin kiinnostunut siitä vielä viikon tai kuukausien päästä. Olen joko ostanut sen tai siirtynyt muihin aiheisiin. Ostotkin voivat olla lahjoja muille, jolloin ne eivät kerro mitään itsestä ja vain hämäävät profiloinnin algoritmia. Jotta mainokset osuisivat todella hyvin, pitäisi tuntea surffaajan koko elämä. Edes tietojen rekisteröinti ei siihen riitä, evästeistä nyt puhumattakaan. Paikkatieto kertoo mitättömän vähän ja on helppo tulkita väärin.

Vaikuttaa siltä, että kohusta huolimatta mainosten kohdentaminen on vielä alkutekijöissään. Täsmäosumien sijaan mainostajat ampuvat isolla tykillä ja toivovat, että joku niistä osuu kohdalleen.

Ihan niin kuin entisaikaan printtipuolella.

Kerro kokemuksesi -- toimiiko kohdentaminen sinulla paremmin? 

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Mobiilidatan arpajaiset 4G -verkossa

Omien 4G-yhteyksien hidastelun vuoksi lähdin tutkimaan, miten asia on muualla. Suoritin kahtena iltana testiajoja Espoon asuinalueilla ja mittasin 4G-datanopeutta Elisan verkossa. Tuloksista ja mittausjärjestelyistä voi lukea tarkemmin tekniikkablogistani. Katso myös edellinen kirjoitukseni aiheesta.

Yksi kuvaaja kertoo kaiken:

4G-nopeus voi olla mitä tahansa.
Kuvassa punainen pylväs kuvaa mittauspaikan siirtonopeutta verkosta itselle (down) ja harmaa omasta laitteesta verkkoon (up). Sininen viiva kertoo verkkoviiveen millisekunteina (ping). Nopeudet on järjestetty down+up -tuloksen mukaan nousevasti, verkkoviive laskevasti. Mittaukset on tehty arki-iltana, jolloin verkon kuormituksen voi olettaa olleen suurimmillaan.

Kuvaajasta käy ilmi, että yleensä latausnopeudet (down, punainen) ovat suurempia kuin lähetysnopeus (up), mikä on hyvä asia, sillä monet käyttäjät katsovat videoita ja harvat lähettävät dataa verkkoon.

Nopeuksien vaihtelu on tavattoman suurta. Pahimmillaan (vasen reuna) latausnopeus on 0,6 ja lähetysnopeus 0,7 megabittiä sekunnissa. Nämäkin arvot ovat mittauksen keskiarvoja, muutaman sekunnin mittausajan sisällä verkko saattoi olla hetkittäin täysin pimeänä. Toista ääripäätä edustaa 46,8/26,9 megabittiä sekunnissa, mikä ylittää jo kiinteän VDSL-liittymän tason ja lähestyy valokuitua. Pisin verkkoviive oli peräti 418 millisekuntia, mikä tekee yhteydestä kelvottoman kaikkeen vuorovaikutteiseen käyttöön.

Nopeuksien keskiarvo 16,7/12 Mbit/s on riittävä mm. videoiden katseluun. Sen sijaan 21 prosentilla nopeuksien yhteenlaskettu arvo jäi alle 10 Mbit/s, mikä on kelvoton tulos. Hyviä tuloksia (summa yli 50 Mbit/s) oli 18 prosentilla.

Tänään aamulla Hesarin etusivulla Moi-operaattori mainostaa DNA-verkossa toimiva liittymiä tyypillisen yliampuvaan tapaan:

"Huippunopea 4G... Mutta nopea on - Vroom!"
Hyvissä olosuhteissa 4G voi tosiaan olla huippunopea, ehkä jopa luvattu "Max 100 Mbit/s" täyttyy. Asuinpaikasta riippuen osa asiakkaista kuitenkin pettyy, kun liittymän nopeus ei illalla riitä edes videoiden katseluun. 17 megabitin keskinopeus on kaukana mainosten lupaamasta 50 megan maksiminopeudesta.

Tällaisten mittausten tekeminen ja alan valvonta kuuluisi LVM:lle sekä kuluttajaviranomaisille. Heidän pitäisi mitata todellisia nopeuksia ja arvioida, lupaavatko operaattorit liikoja. Niin ikään voisi pohtia, mikä on mobiilidatan asema tulevaisuuden digitalisaatiovisioita rakennettaessa. Valokuidun saattaminen kaikkien ulottuville ("100 megan Suomi" -hanke) on jäänyt taka-alalle mobiilin vuoksi. Mittaamisen ja valvonnan ei pitäisi jäädä asiakkaiden vastuulle.

Jos ruokaa tai vaatteita myytäisiin mobiliidatan tapaan, kuluttajansuoja olisi jo aikaa sitten puuttunut peliin.

Lisäys 22.11.2017: Helsingin Sanomat on kirjoittanut aiheesta pitkän jutun Matkapuhelinverkko pätkii pääkaupunkiseudulla yleisimmin Vantaalla (HS 21.11.2017), joka perustuu Aalto-yliopiston nettitutkan mittauksiin. Jutussa siteeratut nopeudet näyttävät hyviltä, koska ne ovat keskiarvoja. Kuluttajan kannalta yhteyden nopeudella on merkitystä vain silloin, kun yhteyttä käytetään -- päivällä nopea netti ei paljoa lohduta, jos ketään ei ole kotona ja illalla yhteys tökkii. Mittaukset tulisi tehdä käyttöhuipun aikaan, jotta ne olisivat kuluttajan kannalta relevantteja. Kaupunkitason mittauksilla ei juuri ole merkitystä, sillä kuten mittaukseni osoittavat nopeudet kunnan sisällä vaihtelevat valtavasti sekä paikan että kellonajan mukaan.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Onnellisesti työtön

Helsinkiläinen Ossi Nyman nousi julkkikseksi lokakuussa 2017. Hän antoi kasvot ilmiölle, jonka monet ovat havainneet, mutta josta ei tähän asti ole ääneen puhuttu: työttömät, jotka eivät haluakaan työllistyä.

Myös minulla meni aamukahvi väärään kurkkuun juttua lukiessa. Terve mies, joka välttelee töitä ja elää veronmaksajien kustannuksella – sehän on suorastaan röyhkeää! Helsingin Sanomien jutussa häntä varten oli keksitty aivan uusi termikin: ideologisesti työtön.

Alkunärkästyksen jälkeen olen alkanut ymmärtää Ossia. Hän on omatoimisesti ottanut käyttöön sen kansalaispalkan, josta poliitikot eivät ole pystyneet sopimaan.

Eikä Ossi ei ole yksin. Hänen kaltaisiaan on kasvava joukko, ja he edustavat tulevaisuutta.


Tähän asti elämäämme on ohjannut protestanttinen työetiikka: joka ei töitä tee, sen ei syömänkään pidä. Tällä periaatteella Suomi on noussut takapajulasta hyvinvointiyhteiskunnaksi.

Tietotekniikka, netti ja digitalisaatio mullistavat nyt kaikkea. Miksi siis oletamme, että työetiikka säilyisi entisellään? Kun robotiikka ja tekoäly korvaavat yhä enemmän ihmistyötä, kaikkien työpanosta ei yksinkertaisesti tarvita.

Niilläkin aloilla, joilla työntekijöitä tarvitaan, kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Kaikista työttömistä ei voi kouluttaa perushoitajia, koodareita eikä luovan työn tekijöitä. Ketään ei voi liioin pakottaa yrittäjäksi.

Tekemätöntä työtä löytyy: talvella lumitöitä, kesällä vaikka puistojen haravointia. Ihmisen kilpailukyky koneita vastaan heikkenee kuitenkin koko ajan, joten näistä tehtävistä ei voi maksaa kovin paljoa.

Yhteiskunnalle tulee halvemmaksi jakaa raha suoraan työttömille kuin yrittää kouluttaa ja työllistää heitä pakolla tuottamattomiin töihin.

Jos joku ei halua tehdä töitä, yhteiskunnalla ei ole keinoja pakottaa siihen. Tukien täydellinen lopettaminen johtaisi ongelmiin, jotka ennen pitkää tulisivat veronmaksajille vielä kalliimmaksi.


Mediassa huomion saavat lahjakkaat nuoret, joiden talentista modernit yritykset kilpailevat. Reaktorin ja Futuricen kaltaiset yritykset hakevat kilpailuhenkisiä loistotyyppejä, jotka rakastavat uusia haasteita, itsensä kehittämistä ja haluavat edetä urallaan.

Heille on hyvän palkan lisäksi luvassa mielekästä työtä, mukavia työkavereita ja innostavaa me-henkeä. Startupit ja pelifirmat ovat arvossaan.

Kaikki eivät ole näin lahjakkaita. Yhä enemmän on niitäkin, joille työ ei ole koko elämä.  He eivät halua polttaa itseään loppuun jo kolmikymppisenä, kun eivät pystyneetkään yhdistämään työtä, perhettä ja harrastuksia niin, että se näyttäisi täydelliseltä Facebookin ja Instagramin päivityksissä.

Kaikki nuoret eivät tavoittele omakotitaloa Espoosta, kahta lasta, koiraa ja kahta autoa. Vähempikin riittää. Kyse on sentään omasta, ainoasta elämästä. Monet haluavat vain simppelin perustyön, joka jättää aikaa muulle elämälle. Digitalisaation seurauksena sellaisia on kuitenkin tarjolla yhä vähemmän.


Työttömänä eläminen vaatii elintasosta tinkimistä, mutta on kuitenkin mahdollista, sillä tuottavuuden kasvun ja globalisaation ansiosta perustarpeet voi nykyään tyydyttää hyvin edullisesti.

Ruoka ei ole koskaan ollut näin halpaa. Aika ei tule pitkäksi, sillä netissä on rajattomasti ilmaista sisältöä. Valtio suorastaan painostaa luopumaan omasta autosta ja siirtymään älykkääseen joukkoliikenteeseen tai pyöräilyyn. Nekään, joilla olisi varaa ajokorttiin, eivät näe sitä tarpeelliseksi.

Alusta- ja jakamistalous rohkaisevat ihmisiä palvelemaan toinen toisiaan ja lainaamaan tavaroitaan. Osuuskunta-aate on palaamassa, sillä Osuuskunta 2.0 on helppo toteuttaa netin kautta. Omistaminen on out, yhteiskäyttö in.

Vain kasvukeskuksissa asuminen on kallista, mutta se johtuu verotuksesta ja asuntopolitiikasta. Muualla Suomessa väki vähenee ja hinnat pikemminkin laskevat.

Työ on muutakin kuin työtä: useimmilla ihmisillä on tarve tehdä jotain hyödyllistä, olla merkityksellinen itselle ja muille. Työ antaa ryhtiä elämään, luo siihen aikataulun ja järjestyksen. Moni kaipaa pois töistä, mutta ei kuitenkaan osaisi ottaa vastuuta pelkästä vapaa-ajasta, eikä tyytyisi pieniin tuloihin.

Ossi on kaikesta päätellen tähän pystynyt. Hän on kirjoittanut jopa kirjan. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta kokeilepa itse samaa.

Digitalisaatio pakottaa meidät arvioimaan uudelleen työn etiikkaa ja merkitystä. Kaikki ei todellakaan voi jatkua samaan tapaan kuin satoja vuosia. Siksi ideologisesti työttömien roolia ja merkitystä kannattaa pohtia rationaalisesti.

Omalla tavallaan Ossi on tämän kehityksen edelläkävijä.

torstai 9. marraskuuta 2017

Oma luottokielto tuo lisäsuojaa identiteettivarkauksia vastaan

Identiteettivarkaus tarkoittaa toisen henkilötietojen käyttöä ilman lupaa. Jos tietoja käytetään taloudellisen edun hankkimiseen, kyseessä on petos. Suuri taloudellinen arvo tai uhrille koituva vahinko voi tehdä teosta törkeän. Valitettavasti näitä tapauksia on yhä enemmän.

Lisäsuojaa rikollisia vastaan voi hankkia omaehtoisella luottokiellolla. Se on syytä tehdä viimeistään silloin, mikäli lompakko henkilöpapereineen varastetaan, tai jos tietää henkilötunnuksensa ja muiden kriittisten tietojen vuotaneen nettiin. Kannattaa googalata omaa hetua ja tarkistaa, löytyykö se netistä.

Luottohäiriömerkintöjä ylläpitävät Suomessa Suomen Asiakastieto Oy ja Bisnode. Listalle joutuu, mikäli laiminlyö kulutusluottojen maksamisen (esim. luottokorttilasku yli 60 päivää myöhässä) tai laiminlyö oikeuden määräämien korvausten maksamisen. Myös ulosoton tiedot päätyvät jossain vaiheessa rekisteriin.

Kauppias voi turvata selustansa ostamalla luottotietojen tarkistuspalvelun jommalta kummalta yritykseltä. Saatuaan tietää, että asiakkaalla on luottohäiriömerkintä, hän yleensä kieltäytyy myymästä tavaraa laskulla, osamaksulla tai tekemällä luotollista sopimusta kuten kännykkäliittymän avaamista. Luottorekisteri tarkistetaan yleensä myös asunnon vuokrasopimusta tehtäessä.

Henkilö, joka haluaa suojata itsensä, voi pyytää luottokieltomerkintää itselleen joko siksi, että haluaa estää oman velkaantumisensa tai siksi, että pelkää tietojensa väärinkäyttöä. Omaehtoinen luottokielto (lyhyemmin OLK, Oma luottokielto) on voimassa kaksi vuotta kerrallaan. Suomen Asiakastieto Oy veloittaa palvelusta 19,90 euroa, Bisnode tarjoaa sen ilmaiseksi. Asiakastiedon luottokiellon voi hakea web-lomakkeella (pankkitunnisteet tarvitaan), Bisnodelta haku pitää tehdä kirjallisesti ja mukaan liittää kopio esimerkiksi ajokortista. Bisnode halutaa myös tietää syyn (velkaantumisen vai väärinkäytösten estäminen).

Molemmilta saa kirjallisen todistuksen, jonka mukaan merkintä on vapaaehtoinen. Sitä näyttämällä myyjä luultavasti suostuu tekemään kaupat tai avaamaan liittymän, vaikka kieltomerkintä rekisteristä löytyykin. Siis luultavasti. Todistus on pelkkä paperi, ei itsessään mikään aitoustodistus. Joka tapauksessa paperi saa myyjän tarkistamaan ostajan henkilöllisyyden tavallistakin tarkemmin. Netistä tilattaessa todistuksella ei tietenkään ole merkitystä.

Muutenkin merkinnän hyöty on rajallinen, sillä päätöksen luotollisesta myynnistä tekee aina kauppias itse. Kaikki eivät tarkista luottohäiriöitä lainkaan, osa tarkistaa vain Asiakastiedon ja osa Bisnoden rekisterin. Varmuuden vuoksi kielto pitäisi asettaa molemmille, eikä sen tehosta siltikään ole varmuutta. OLK vaikeuttaa henkilötietojen väärinkäyttöä, mutta ei estä sitä.

Asiakastiedon oma luottokielto -todistus.

Hain oman luottokiellon maaliskuussa 2015. Sen umpeutumisesta ei tullut mitään ilmoitusta, ei edes sähköpostiin. Kansalaisen pitää itse olla valppaana ja suojata itseään, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin.

Jos omaehtoinen kielto tuottaa ongelmia eikä todistuksen näyttäminen auta, merkinnän voi perua, mutta peruutus pitää tehdä netistä pankkitunnisteilla. Huijarin on siten liki mahdoton peruuttaa uhrin asettamaa kieltoa.

Luottotietojen käytöstä säädetään laissa (Luottotietolaki). Huomio kaikki kansanedustajat! Oma luottokielto kaipaa päivittämistä. Kiellon pitäisi olla ilmainen, helposti verkosta asetettavissa ja myyjällä velvollisuus tarkistaa asia, tai kärsiä itse mahdolliset luottotappiot. Identiteettivarkaudet yleistyvät nopeasti, eikä ongelmaa nujerreta sillä, että syksyllä 2015 valeprofiilin perustaminen toisen nimellä kriminalisoitiin.

Tarvitaan paljon vahvempia toimia, sillä verkkopetoksista aiheutuu uhrille pahimmassa tapauksessa vuosikausien piina.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Pankki voitti tiedonkalastelun uhrin oikeudessa

Iäkäs, 77-vuotias rouva joutui verkkopankissa huijauksen uhriksi ja menetti 4800 euroa rahaa. Kun pankki kieltäytyi korvaamasta menetystä, uhri vei asian oikeuteen ja hävisi, jolloin mokan hinnaksi tuli ainakin 45 000 euroa. Kyseessä on tietääkseni ensimmäinen kerta, kun asiakkaan ja pankin välistä tietoturvavastuuta on käsitelty oikeudessa, joten asialla on suurta periaatteellista merkitystä.

Olin yksi oikeuden kuulemista asiantuntijatodistajista, joten seuraavat kommentit perustuvat vain uutisen julkisiin tietoihin sekä Nordean verkkopankin jo 1980-luvulla alkaneeseen omaan asiakkuuteeni, ja kommentoin asiaa vain yleisellä tasolla.

Uutisesta päätellen kyseessä ei ollut ihan peruskalastelu, koska huijarit olivat saaneet haltuunsa useita tunnuslukuja ja onnistuivat kiertämään myös tekstiviestivahvistuksen. Lopputuloksena tililtä hävisi tuhansia eruoja.

Oikeuden päätöksen mukaan "rouvan menettely oli pankin sopimusehtojen vastaista ja törkeän huolimatonta".

Mikä sitten on törkeää huolimattomuutta? Esimerkiksi tunnusluvun säilyttäminen samassa lompakossa pankkikortin kanssa, jolloin lompakkovaras voi tyhjentää koko tilin. Selvä se.

Mutta kun verkkohuijari iskee, mihin vedetään huolimattomuuden ja törkeän huolimattomuuden raja? Etenkin, jos uhri on iäkäs, eikä tunne verkkoon liittyviä vaaroja. Entä jos koneella on haittaohjelma? Miten koneen puhtaus voidaan varmistaa poliisitutkinnassa kuukausia myöhemmin? Minkälaista huolellisuutta vaaditaan, jotta pankki korvaisi haittaohjelman viemät rahat?

Entä jos joku soittaa poliiksi esittäytyen ja pyytää tunnuslukuja? Valepoliiseista on kuluvan vuoden aikana tehty yli 500 rikosilmoitusta, rahaa on viety satojatuhansia euroja. Ovatko kaikki nämäkin uhrit menetelleet törkeän huolimattomasti?

Asiakkaan törkeän huolimattomuuden kynnys tulisi asettaa korkealle, ja vastuun olla ensisijaisesti pankilla. Se hyötyy sähköisestä itsepalvelusta eniten ja sillä on paras tieto uhkakuvista sekä tekniikka niiden torjumiseen. Pankkien pitäisi ensin tehdä kaikki mahdollinen tietoturvan hyväksi, ja vasta sen jälkeen voidaan puhua uhrin velvollisuuksista.

Ovatko pankit tehneet kaiken mahdollisen tietoturvan varmistamiseksi? Yksi tapa on vaatia tekstiviestivahvistus isoista tilisiirroista. Puhelinnumeron voi kuitenkin vaihtaa netissä. Nordealla vaihdosta lähtee ilmoitus alkuperäiseen numeroon, mutta kuten valepoliisien soitot ovat osoittaneet, social engineer -tekniikoilla ilmoituksen merkitys on mitätöitävissä.

Turvallisempaa olisi, jos puhelinnumeron voisi vaihtaa vain asioimalla pankissa henkilökohtaisesti. Puhelinnumeroa ei ole sidottu operaattoriin, joten numeron vaihtuminen on harvinainen tapahtuma. Kaiken lisäksi Nordea sallii ison tilisiirron heti numeron vaihtamisen jälkeen, mikä on erittäin epäilyttävää, ja pitäisi laukaista hälytyksen. Luottokorttiyhtiöt ovat tehneet fraud detection -tekniikoista melkein taidetta, pankkien pitäisi pystyä samaan.

Varsinkin iäkkäiden ihmisten kohdalla pankin vastuu turvallisuudesta korostuu. Tässä tapauksessa vaarana on, että tieto yli 45 000 euron menetyksestä kääntyy verkkopankkeja vastaan. Vai laskevatko pankit jo sen varaan, ettei ihmisillä ole vaihtoehtoja? Uskotko sinä, että omat vanhempasi tai isovanhempasi pystyvät pitämään puolensa verkkohuijareita vastaan?

Ensi vuodesta alkaen asiakkailla on vaihtoehtoja. Laskut voi maksaa vaikka Facebookin tai Applen kautta. Tietoturvasta tulee todellinen kilpailutekijä. Jos kotimaiset pankit häviävät tietoturvan mielikuvakilpailun, ne menettävät asiakkaita.

Iäkkäät eivät pelkää tunnisteiden joutumista vääriin käsiin.
Yllättäen pelko tunnisteiden joutumisesta vääriin käsiin on suurin 45-54-vuotiaiden ja toisaalta 25-34-vuotiaiden joukossa. Vähiten sitä pelkäävät 65-74-vuotiaat. (Lähde: Verkkopankin ja verkkopankkitunnisteiden käyttö 2015, http://www.finanssiala.fi/materiaalipankki/tutkimukset/Sivut/default.aspx).

Suomalaisia verkkopankkeja pidetään erittäin turvallisina, mutta laakereilla ei ole vara levätä.

Kuinka turvallista on lähettää uusi luottokortti postissa niin, että pankin logo näkyy?
Sain siitä muistutuksen taas tänään, kun Nordean lähettämä pankkikortti kolahti postilaatikkoon. Kortti tuli käyttövalmiina tavallisessa kirjekuoressa, jossa näkyi vielä Nordean logo. Jos varas olisi iskenyt laatikkoon, hän olisi saanut käyttövalmiin kortin kaikkine numeroineen, ja voinut vielä allekirjoittaa sen itse. Edellinen kortti tuli samalla tavalla, mutta uskoin Nordean jo muuttaneen käytäntöään turvallisemmaksi. Ei ollut. Pankissa ei edes kysytty, halusinko kortin kotiin vai tulisinko hakemaan konttorista.

Kortin lähettäminen suoraan kotiin on käyttäjäystävällistä, mutta tietoturvan kannalta kyseenalaista, etenkin kun postilaatikoihin ja postinkantajien kärryihin murtaudutaaan jatkuvasti. Vähintäänkin kortti pitäisi kuitata vastaanotetuksi verkkopankissa ennen kuin sitä voi käyttää.

Lisäys 12.11.2017: Sofort kysyy pankkitunnuksia aivan laillisen maksun yhteydessä. Asiakkaalle tulee yhä vaikeammaksi erottaa lailliset ja laittomat palvelut toisistaan.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Artisteilla menee aina huonosti, kun muut rahastavat heidän kustannuksellaan?

Niin kauan kuin muistan, tekijänoikeusjärjestöt ovat valittaneet, miten huonosti artisteilla menee. Milloin tuloja syö piratismi, milloin uusin teknologia, milloin cd-levyjen myynnin putoaminen. Nettiyritykset käärivät suuria voittoja ja artistille jää vain murusia.

Viimeksi tämänhenkinen kirjoitus osui silmiini Verkkouutisissa 31.10.2017: Artistit taistelevat leivästä, kun verkkojätit kahmivat rahat itselleen. Kyse on väännöstä, jota EU:ssa käydään tulevan tekijänoikeusdirektiivin varjolla. Toivottavasti tällä kertaa lopputulos on kohtuullinen kaikille osapuolille eikä käy niin kuin vuonna 2005 Suomen nykyistä tekijänoikeuslakia säädettäessä.

Uhriutuminen on tuttu taktiikka järjestöiltä, koska sillä saa sympatiaa lainsäätäjiltä. Järjestöt ovat lobbauksen ja vaikuttamisen mestareita. Esimerkkinä tästä kansanedustaja Juhana Vartiainen valittiin toukokuussa 2016 Teoston hallituksen neuvonantajaksi.

Miten artisteilla sitten todellisuudessa menee? Ainakin säveltäjiä edustavalla Teostolla menee paremmin kuin koskaan. Vuoden 2016 kertomus näyttää tilitysten kasvaneen jälleen uuteen ennätykseen:

Teoston tuotot kasvoivat yli 10 % edellisvuodesta.
Tilitykset ovat kasvaneet joka vuosi. Siksi Teostolla on varaa pitää toimistoaan Helsingin keskustassa. Ainoa uhka Teostolle on, että jatkossa tekijänoikeuskorvausten hallinointi voi siirtyä EU-laajuiseen järjestelmään, jolloin sen oma rooli vähenee.

Entäpä esittäjiä edustava Gramex? Vuosikertomus itsekin kehuu "Korvauksia kertyi ennätysmäärä":
Gramex ylsi sekin ennätykseen.
Gramexin tuloissa näkyy hyvitysmaksujärjestelmän tuotto kahdelta vuodelta sekä verkkotallennuskorvauksista (Elisa Viihde ym) tehdyt sopimukset. Ilman edellisen vuoden hyvitysmaksua Gramexin tuotoissa oli jopa hiuksenhieno pudotus vuotta aiemmin. Vaikka vuoden 2016 tuplakorvaus huomioidaan, tulos osoittaa silti mahtavaa kasvua.

Lopuksi Kopiosto. "Vuosi 2016 oli Kopiostolle taloudellisesti erittäin hyvä. Tulot kasvoivat 30 % edelliseen vuoteen verrattuna ja olivat 49,7 miljoonaa euroa", hehkuttaa vuosikertomus sivulla kahdeksan. Myös Kopioston lukuja avittaa kahden vuoden hyvitysmaksutulon osuminen yhteen vuoteen sekä verkkotallennussopimuksen syntyminen.

Kopioston tulot kasvoivat peräti 29,6 %.
Vuosikertomusten valossa tekijöillä menee paremmin kuin koskaan ja sama trendi on jatkunut koko 2000-luvun. Se on ihan oikein, mikäli tekijänoikeuksilla tehtävä bisnes kasvaa vastaavasti. On silti väärin odottaa, että korvaukset kasvavat loputtomasti. Ihmisellä on edelleenkin vain 24 tuntia vuorokaudessa. Tv-kanavien, radioasemien, nettisivujen ja Youtube-videoiden määrän kasvu ei tarkoita, että todellinen kulutus kasvaisi samassa suhteessa.

Artistit muistuttavat usein, miten heikosti monilla tekijöillä menee. Se tuskin on järjestelmän vika. Kilpailu on kovaa ja jos ei pääse valtavirtaan, on turha odottaa rikastuvansa. Ei myöskään kannata syyttää ahneita levy-yhtiöitä, ne eivät enää ole entiseen tapaan kultakaivoksia.

Tähtenä oleminen on kovaa työtä. Kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista, sitä myös kulutetaan surutta. Keikkaelämä on raskasta, alkoholikin houkuttaa. Moni aikansa tähti on sammunut yksinäisyyteen ja kuollut köyhyydessä. Mutta sekään ei johdu ahneista levy-yhtiöistä tai ilkeistä nettiyhtiöistä, jotka kahmivat rahat itselleen, vaan omista valinnoista ja helpon rahan vielä helpommasta kuluttamisesta.

Annetaan vaikka Nylon-Beat Jonnan kertoa itse.

maanantai 30. lokakuuta 2017

NFC-maksu (lähimaksu) ja tietoturva kortilla - älä usko kaikkea

Lähimaksun turvallisuudesta kysytään usein. Kun maksu tapahtuu niin nopeasti ja helposti, eikä edes PIN-koodia kysytä, se ei mitenkään voi olla turvallista, eihän? Kerrotaan, että maailmalla rikolliset skannaavat laitteillaan ohikulkijoiden korttitiedot lompakosta tai käsilaukusta.

STT:n välittämän "uutisen" mukaan lähimaksun hakkerointi on helppoa ja onnistuu jopa metrin päästä. Tiedote on mennyt läpi ainakin Verkkouutisilla, joka julkaisi sen. Uutisessa viitataan yrityksen markkinointivideoon, joka alalle ominaiseen tapaan liioittelee ja dramatisoi.

Ensinnäkään kortin lukeminen ei tietääkseni ole mahdollista metrin päästä -- ei millään laitteella. Lukuherkkyyden lisääminen ei riitä, koska siru on passiivinen ja lukijan pitää lähettää siihen myös energiaa. Siksi metrin päästä lukemisen voi unohtaa. Joka toista väittää, näyttäköön siihen pystyvän laitteen sen sijaan, että siteeraa netissä liikkuvia väitteitä.

Videolla hakkeri istuu toisen henkilön viereen, sijoittaa puhelimensa uhrin käsilaukun lähelle ja lukee kortin tiedot langattomasti. Ilmeisesti puhelin toimii proxy-laitteena, joka välittää kortin tiedot langattomasti hakkerin kumppanin puhelimeen, joka samanaikaisesti maksaa tiskillä oluet.

"Uusin tapa" liittynee siis korttitietojen välittämiseen puhelimesta toiseen ja suoraan kassalla tapahtuvaan maksamiseen. Idea on sama kuin autojen älyavainten huijaamisessa proxyn avulla. Tämä on kieltämättä näppärää: jos temppu onnistuu, uhrin on vaikea huomata ylimääräisiä veloituksia, koska hän on itsekin asioinut kyseisessä kaupassa. Vielä vaikeampaa olisi todistaa, että kahviosto oli kyllä oma, mutta oluita en ostanut.

Video näyttää aivan suomalaiselta, mutta on kansainvälinen mainos ja siitä on eri kielisiä versioita, mm. englanti ja ruotsi.

Näin helppoa on maksukortin etäluku ja varkaus - väitetään.
Videolla mainitaan myös Credit Card Reader -niminen Android-sovellus. Kokeilin oman Nordean Mastercard-kortin lukemista sillä. Luku onnistui pitämällä puhelinta enintään muutaman millin päässä kortista, eikä puhelin saanut liikkua yhtään. Kortin pitää olla puhelimen keskellä, missä NFC-lukija sijaitsee.

Luku onnistuu vain, mikäli puhelin pysyy aivan paikallaan. 
Se siitä metrossa tai bussissa ohimennen lukemisesta. Ei onnistu ainakaan tavallisella puhelimella. Erikoislaite voi olla tehokkaampi ja nopeampi.

Kun luku sitten onnistui, tuloksena oli oikea voimassaoloaika, mutta kortilta saatu numero oli debit-numero, jota ei voi käyttää ulkomaisista verkkokaupoista tilaamiseen (tämä korjattu 8.11.2017). Myöskään kortilla olevaa nimeä saati kääntöpuolen CVV-koodia ei saatu luettua. Varmuuden vuoksi tiedot on kuvassa osittain peitetty.

Kortilta luetut tiedot.
Kiinnostavaa kyllä, Transactions-sivulla näkyi todellakin kortilla tehdyt viimeiset ostokset päivämäärineen ja summineen, sekä maksullisessa (5,49 euroa) Pro-versiossa myös transaktioiden laskuri (1839).

Voi olla, että jokin toinen ohjelma lukisi numeron oikein. Ja on muutamia harvoja nettikauppoja, joista voi ostaa pelkällä kortin numerolla ja voimassaoloajalla. Silti korttitietojen kaappaamisen riski on vähäinen. Lähimaksun kokonaisturvallisuus on hyvä, sillä riskialtis PIN-koodin syöttö jää pois ja lähimaksun ostos on rajattu 25 euroon.

Älypuhelinten lähimaksut (Apple Pay, Nordea Pay) ovat vielä turvallisempia, koska niissä maksu aktivoidaan vasta kassalla, eikä tietoja voi lukea salaa.

Video mainostaa ratkaisuna Cardprotect-suojakuorta (www.cardprotect.fi, 19,90 euroa), joka estää kortin tietojen lukemista. Kyse on siis mainoksesta, jonka perustelut ovat vähintään liioittelevia ja osin jopa valheellisia.

Mainos väittää, ettei kaksi päällekkäistä lähimaksukorttia estäisi etälukua. Olen kokeillut asiaa kassakoneella ja todennut, että kyllä estää. Korttien pitää kuitenkin olla oikein päin, niin että sirut osuvat päällekkäin. Mainosvideolla alimpana käytetään HSL:n matkakorttia, joka ei toimi tässä tarkoituksessa. Mutta toinen pankki- tai luottokortti toimii, sillä etälukija ei pysty erottamaan korttien siruja toisistaan.

Ei siis kannata uskoa kaikkea pelottelua, mitä turvallisuuden nimissä harrastetaan! Tämän päivän tilanteessa lähimaksu on turvallista ja näppärää.

lauantai 28. lokakuuta 2017

Vapauden risti pelastaa somen pilaaman Suomen

Odotin kiinnostuneena Ilkka Remeksen jatkoa Horna-sarjalle, sillä Jäätyvä helvetti (2015) oli suorastaan ahdistava kuvaus Suomesta Venäjän kyberhyökkäyksen kohteena.

Tässä suhteessa Vapauden risti (2017) on pettymys. Sydäntalven kauhuista hypätään syyskuuhun, jolloin kyberhyökkäykset ovat ohi, mutta Suomi vaikeassa tilanteessa Venäjän ja Yhdysvaltojen välissä.

Jokainen Remeksensä lukenut tietää, mitä on saamassa: idän uhkaa, väkivaltaa, vauhdikkaita käänteitä ja suomalaisia sankareita. Venäjä miehittää yhä Hankoa ja Ahvenanmaata, mutta Suomi on saanut turvakseen amerikkalaisia joukkoja ja valmistelee pikaista liittymistä Natoon. Kansalaiset ovat jakautuneet Venäjä-myönteisiin konfliktin karttajiin sekä Venäjän vaikutuspyrkimyksiä vastustaviin. Hallitus on kaatumassa sisäisiin erimielisyyksiin.

Kirjailija on tehnyt taustatyön huolella, mutta ihmiskuvaus tai tapahtumien logiikka ei pysy sankarien vauhdissa. Sekä Jäätyvän helvetin että Vapauden ristin juonihuipennukset ovat epäuskottavia. Remeksen ansiota kuitenkin on, että kovassa vauhdissa heikkoudet unohtuvat.

Vapauden risti alkaa terroristien kuorma-autoiskulla Kauppatorille, mutta venäläisten järjestämä isku unohtuu nopeasti, sillä heti perään tulee toinen dramaattinen tapahtuma: SAK:n jäsenjärjestön Kirkkonummen virkistyskeskukseen kokoontunut SDP:n ylin johto menehtyy venäläisten junailemaan häkämyrkytykseen.

Sen jälkeen amerikkalaiset, israelilaiset ja venäläiset agentit ajavat kukin oman maansa etuja Suomen maaperällä. Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen palveluksessa aiemmin työskennellyt Lari Vuori lähtee pelastamaan isänmaataan omapäisesti ja radikaalein keinoin, aina kommandohyökkäystä ja sinkoiskua myöten.

Erityisesti pistää silmään tapahtumien ajankohtaisuus. Mukana on useita tuttuja teemoja, kuten kaksoiskansalaisuus: "Hyödyllisissä, jopa strategisissa tehtävissä työskentelevistä Venäjän kaksoiskansalaisista koottu lista oli osoittautunut useita kertoja välttämättömäksi. Se oli vain osa yli 50 000 nimeä sisältävästä tiedostosta, jota oli päivitetty luotettavista suomenvenäläisistä kootun verkoston avulla. Viktor oli seurannut huvittuneena Ylen toimittajan paljastuksesta seurannutta uutisointia kaksoiskansalaisiin kohdistuneesta väitetystä syrjinnästä Puolustusvoimissa - suomalaisten sinisilmäisyydellä ja tyhmyydellä ei kerta kaikkiaan tuntunut olevan rajaa." (s. 328)

Sipilä on pääministerinä ja monia tuttuja poliitikkoja mainitaan nimeltä. Donald Trump joutuu eroamaan Venäjä-sopimustensa vuoksi, mikä tuntuu jo keinotekoiselta ajankohtaisuuden tavoittelulta.

Tietoturvaan liittyen Remes mainitsee Kanta-järjestelmän "hyväksyntää odottavien potilaskertomusten ja uusittavien reseptien listat" (s. 329) sekä käyntitietojen virheiden korjaamiseen tarkoitetut selauslistat, joista venäläiset ovat kaksoiskansalaisten avustuksella keränneet tietoja satojen poliittisten vaikuttajien diagnooseista. Kanta-järjestelmän hakkerointi olisi suoraviivaisempi tapa, mutta voisi paljastua ja aukot tukittaisiin nopeasti. Toivottavasti terveydenhuollon tietoturvasta vastaavat ovat ottaneet epäsuorat reitit huomioon.

Teksti on sujuvaa ja virheetöntä, vasta kirjan lopussa oikoluku on uupunut ja jättänyt muutaman korjauksen tekemättä.

Jos tässä olisi kaikki, en olisi maininnut kirjaa lainkaan. Syy blogitekstin kirjoittamiseen on Remeksen sosiaaliseen mediaan ja informaatiovaikuttamiseen liittyvissä kohdissa. Remeksen mukaan Venäjä, joka ei pysty vastaamaan lännen sotateknologian kehitykseen, panostaa stragiseen vaikuttamiseen psykologisilla operaatioilla.

"Sellaisten testilaboratorioksi Suomi oli omiaan. Viiden ja puolen miljoonan ihmisen verraten yhtenäistä massaa oli helppo käsitellä... SDP:n osalta Belinskyn käyttämät algoritmit olivat laskeneet, että puoluetta kohti oli hakeutumassa suuri määrä turvallisuushakuisia, perinnemielisiä suomalaisia. Heidät tarvittiin voittamaan vaalit, mutta suotuisan jatkon varmistamiseksi puolueen Nato-mielisen oikeistosiiven toimintaedellytykset oli eliminoitava. Yksilövaikuttamisen ryhmä pyrkisi tuhoamaan näiden mahdollisuudet vaaleissa. Massavaikuttamisen ryhmä vuorostaan lamaannuttaisi SDP:n oikeistosiiven kannattajat jäämään pois vaaliuurnilta, aivan kuten Hillary Clintonin mahdollisille äänestäjille tehtiin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Samaan pyrittiin muidenkin Venäjää kohtaan epäluuloja tuntevien suomalaisten osalta, mutta SDP oli keskiössä.

Belinskyn ryhmät käyttäisivät sosiaalisessa mediassa bottien automaattiviestejä ja pidemmälle luotuja proiileja. Perinteisten lehtien ja kanavien kommenttipalstoilla oli otettu käyttöön heidän vuosien mittaan rakentamansa uskottavan tuntuiset henkilöhahmot ja nimimerkit.

Olennaista oli valita mainosten tunnesävy kullekin ryhmälle. Kun he halusivat passivoida äänestäjän, he näyttivät neuroottisille ja tunnollisille ihmisille kuvia, joissa oli uhkaa ja vaaraa... saman profiilin ihmisille, joiden Belinsky halusi äänestävän, näytettiin turvallisia perhekuvia: nukkuvia lapsia, perheitä aamiaispöydässä, lemmikkejä, ja näistä tunnelmista äänestäjät ohjattiin suosittavien ehdokkaiden suuntaan.

Mukautuvaiselle ja ulospäin suuntautuneelle ryhmälle ei tarvinnut kohdistaa mainontaa, vaan Belinskyn sosiaalisen median tykkääjäbotit nostivat Venäjän intressien kannalta tärkeät aiheet suosituksi puheenaiheiksi. Belinskyn ryhmät testasivat niissä satoja erilaisia viestimuotoja, joista heidän algoritminsa laskivat ja paransivat minuuteissa parhaiten läpi menevät. He tykittivät niillä suomalaisten haitalliset näkemykset matalaksi ja vilauttivat toivoa rauhasta ja vakaudesta.

Belinskyn laskujen mukaan suomalaisten mielipiteet kääntyisivät ratkaisevasti 3-5 vuorokauden kuluessa." (s. 304-305)

Remeksellä on vahvaa tekstiä aiheesta, mutta itse kirjan tapahtumiin sosiaalinen media ei vaikuta. Somevaikuttaminen jää teoriaksi, kun salamurhaajat, salakuuntelu- ja -katselulaitteet, autopommit ja konepistoolit hoitavat homman kotiin. Kirjailija itse ei näytä olevan Twitterissä sen paremmin omalla nimellään kuin Remeksenäkään, joten on vaikea tietää hänen suhdettaan aiheeseen.

Sivun 306 alussa oleva kappale kelpaa silti viikon mietelauseeksi:

"Monet suomalaiset olivat pehmentäneet ajattelukykynsä vuosikausia kestäneellä sosiaalisen median ylikuluttamisella, eikä Suomi enää ollut yhtenäinen kansakunta, vaan pilkottavissa oleva lauma. Lopputulokseksi saatiin toimivinta demokratiaa, eli asioihin perehtymättömän enemmistön tyrannia."

Remeksellä on epäilemättä oma näkemyksensä siitä, keitä ovat asioihin perehtymättömät, mutta jokaisen kannattaa miettiä tykönään, kuuluuko itse tähän ryhmään.

Samalla voi pohtia, oliko entisajan (näennäisen) yksimielinen Suomi parempi vaihtoehto, vai onko näkemysten erilaisuus sittenkin jopa terveellistä. Pääasia, että oma näkemys on aito ja perusteltu, eikä sometrolleilta kopioitu.

Jk. Remes moittii suomalaisia sinisilmäisyydestä ja alttiudesta somevaikuttamiseen. Jotain vaikutusta luulisi olevan myös hänen kirjoillaan, joissa venäläiset ovat häikäilemättömiä pahiksia. Horna-sarja päättyy tähän ja kirjan lopussa Remes kertoo löytäneensä kirjaa tehdessään aineistoa ihan uuteen tarinaan. Se "sijoittuu todelliseen Suomeen käsitellen aihepiiriä, josta virallinen Suomi haluaa vaieta". Kuulostaa kiinnostavalta. Saammeko myös uuden pahiksen? Syksyllä 2018 se paljastuu. 

torstai 26. lokakuuta 2017

Mobiilidata ei riitä kodin laajakaistaksi

Suomen mobiilidata on kansallinen ylpeydenaihe ja tarjoaa verkkotekniikkaa kehittävälle Nokialle oivan testiympäristön. 4G-mobiilidata sopii moneen käyttöön, mutta siinä on omat rajoituksensa.

Viime vuosina kiinteät yhteydet ja valokuitu ovat jääneet mobiilidatan varjoon, vaikka ne ovat monilla seuduilla ainoa tapa varmistaa riittävän nopea ja luotettava nettiyhteys. Nekin, joilla 4G-yhteys nyt pätkii, odottavat 5G-tekniikan parantavan tilannetta. 5G on kuitenkin kaupunkitekniikka, joka tarjoaa lyhyen kantaman nopeita yhteyksiä. Se vaatii nykyistä paljon tiheämmän lähetinverkon, eikä luultavasti koskaan tule auttamaan haja-asutusalueiden tai maaseudun tilannetta.

Käytän 4G-dataa Espoossa alueella, joka tiedetään hankalaksi antennien kannalta. Vastaavia alueita on muitakin. Mittauksiani ei voi yleistää, mutta ne antavat silti ajattelun aihetta niin yhteyksien rakentajille, kotitalouksille kuin digitalisaatiota ja tietoyhteiskuntapalveluita pohtiville. Nopeat ja vakaat yhteydet ovat palveluiden edellytys, eikä mobiilidata riitä läheskään kaikille.

Tekniikkablogissani on mittauksia useamman päivän ajalta, joten tarkastelen tässä vain eilistä keskiviikkopäivää 25.10.2017. Em. linkin takana on kuvattu tarkemmin myös mittausmenetelmää.

4G-mobiilidatan nopeus 25.10.2017.
Kuvasta käy ilmi, miten alasuunta (download, nopeus verkosta omalle laitteelle) vaihtelee voimakkaasti päivän kuluessa. Aamuyöllä nopeus on lähes 40 megabittiä sekunnissa, mutta laskee aamupäivän kuluessa ja suorastaan romahtaa kello 15 jälkeen. Ilmeinen selitys on, että koulusta palanneet lapset kytkevät koneensa päälle ja alkavat sekä pelata että katsella videoita.

Nopeus on alimmillaan klo 20 ja klo 21 noin 1,7 megabittiä sekunnissa. Tällä tasolla esimerkiksi Yle Areenan katselu alkaa tökkiä, parempilaatuisista videoista puhumattakaan. Nopeus alkaa nousta vasta puolenyön jälkeen. Käyrät heijastelevat suomalaisen perhe-elämän arkea.

Yläsuuntainen nopeus (upload, omasta koneesta verkkoon) säilyy koko ajan hyvänä, käyden alimmillaan 13 megabitin tasolla klo 21.30. Yöaikaan nopeutta kuormittavat erilaiset automaattiset päivitykset ja upload-nopeutta myös pilvipalveluihin tehtävät varmuuskopiot.

Pelaamiseen ja vuorovaikutteisiin palveluihin liittyvä verkkoviive (ping) pompsahtaa 15.30 aikaan moninkertaiseksi, toinen piikki on illalla.

Verkkoviiveessä on kaksi pahaa pomppua.
Käyrät kertovat langattoman datasiirron haavoittuvuudesta. Ilman läpi siirtäminen niin ulkona (4G) kuin kotona (wlan) sisältää väistämättä vaihteluita ja häiriöitä, eikä niistä päästä kokonaan eroon millään tekniikalla.

Langaton datasiirto on aina jaettua kaistaa. Vuosi sitten DNA oli selvästi alueen nopein 4G-operaattori, mutta nyt se näyttää menestyksensä uhrilta. Naapureista on tullut lisää asiakkaita tai sitten videoiden katselu on lisääntynyt. Luultavasti molempia. Seurauksena on, ettei tukiaseman kapasiteetti enää riitä.

Mobiilidata on kuin Forrest Gumpin suklaarasia: koskaan ei voi tietää, mitä se sisältää.

Operaattorit seuraavat tukiasemiensa kuormitusta koko ajan ja ovat tietoisia tilanteesta, mutta kapasiteetin lisääminen ei aina ole helppoa. Pullonkaulana voi olla esimerkiksi lähettimen tarvitsema runkoverkkoyhteys. Lisäksi masto voi olla jo ennestään täynnä lähettimiä eikä uusia antennipaikkoja ole helppo löytää. Kapasiteetti loppuu kesken siellä, missä on asutusta, koska juuri siellä asukkaat eivät halua lähettimiä. Ihmiset haluavat nopeaa ja edullista mobiilidataa, mutta NIMBY-asenne estää sen toteutumista (Not In My Backyard).

Suomen tilanne on silti helppo verrattuna eräisiin Euroopan maihin, joissa lähettimien rakentaminen esimerkiksi koulujen lähelle on lailla kielletty.

Graafeista voi tehdä vielä yhden johtopäätöksen: netin kuormitus vaihtelee suuresti vuorokauden kuluessa. Jotta kaikille riittäisi illalla kaistaa, operaattorin pitää mitoittaa lähettimensä kulutushuipun mukaan. Ennen kulutus oli tasaisempaa, mutta videoiden yleistyminen on voimistanut vaihteluita, mikä puolestaan tietää jatkossa operaattoreille merkittäviä kustannuspaineita. Ei ihme, että rajoittamaton mobiilidata on maailmalla harvinaista.

Koko Suomea ja tulevaisuutta ajatellen meidän on panostettava myös kiinteisiin yhteyksiin, vaikka ne mobiilidatan luvatussa maassa tuntuvatkin vanhoilta ja epäseksikkäiltä. Itse asiassa on tekniikan tuhlausta tarjota kotiin 4G-dataa, kun tarpeen voisi täyttää valokuidulla ja kodin omalla wlan-purkilla. Rajalliset taajuudet ja kapasiteetin voisi kohdistaa aidosti liikkuvaan käyttöön, kuten autoilla tai kävellen liikkuviin päätelaitteisiin.

4G houkuttaa monia, koska se on edullisempi ja kulkee aina mukana. Kiinteillä kuituyhteyksillä on kuitenkin eräs merkittävä etu: ne toimivat kuin junan vessa, säistä ja videoista riippumatta. Niiden varaan on hyvä rakentaa tulevia digitaalisia palveluita.

tiistai 24. lokakuuta 2017

GPS-seuranta tulee vääjäämättä

Neljä vuotta sitten Ollilan työryhmä esitti asteittaista siirtymistä kilometriveron käyttöön. Ehdotus sai paljon kielteistä julkisuutta -- eikö meitä nyt jo valvota ihan riittävästi, pitääkö seuranta ulottaa vielä autoiluunkin?

Asian tiimoilla on ollut muutama vuosi hiljaista, mutta kilometrivero ei ole hävinnyt minnekään. Sille ei oikeastaan ole vaihtoehtoja. Kun bensaveron tuotto alkaa laskea, vastaava rahasumma on kerättävä jostain muualta liikenteestä. Uudet tekniikat tekevät keräämisen entistä helpommaksi.

Sinä, joka kannatat itseään ajavia robottiautoja tai sähköautoihin siirtymistä, oletko tullut ajatelleeksi, että se tarkoittaa myös jatkuvaa ajamisen seurantaa ja siitä laskuttamista? Kun sähköautot alkavat yleistyä, polttoaineveron runsaan kahden miljardin tuotto alenee, ja on kompensoitava sähköautoilua verottamalla.

Vero ei voi kohdistua yksinomaan ajoneuvoon, koska bensa-auton eliniän aikana kuluttaman polttoaineen koko verotuotto pitäisi lisätä sähköauton hintaan. Myöskään sähköveroa ei voi korottaa, koska se nostaisi kotitalouksien ja yritysten kustannuksia.

Parhaiten polttoaineveron korvaisi lisämaksu, joka perittäisiin sähköautojen lataamisesta. Silloin sen tuotto riippuisi ajon määrästä, aivan kuten polttoaineveron nyt. Ongelmana on kuitenkin mahdollisuus ladata autoja taloyhtiön pihassa tai omasta kotipistorasiasta, mikä tekisi veron kiertämisestä houkuttelevaa.

Ainoaksi ratkaisuksi taitaa jäädä kilometripohjainen vero. Sähköautojen seuranta tulee muutenkin olemaan helppoa, koska GPS-järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat niissä valmiina. Robottiautoissa asia on vielä yksinkertaisempi, sillä ne suorastaan vaativat reaaliaikaista seurantaa toimiakseen.

Vanhaa asiaa, mutta on sentään jotain uuttakin: Satelliittinavigointijärestelmien tehokas hyödyntäminen Suomessa -toimenpideohjelman luonnos sisältää ajatuksen yhdistää mainoksia autojen liikkumiseen. Valtio voisi siis myydä kansalaisten liikkumistietoja mainostajille, samoin kuin se nyt myy väestörekisteristä osoitetietoja suoramarkkinoijille. Mainoksia katsomalla voisi saada alennusta kilometriverosta. Mitä Facebook edellä, sitä Suomen valtio perässä.

Ehkä kyse on yksittäisen virkamiehen kyseenalaisesta neronleimauksesta, jota ei kannata ottaa vakavasti, mutta silti se avaa silmiä huomaamaan, millainen maailma älyliikenteen visioiden takana odottaa.

GPS-seurannan tulo autoihin on vain ajan kysymys. Ehkä sitä muistellaan jonain päivänä samalla nostalgialla kuin turvavöitä ja nopeusrajoituksia nyt: molempia vastustettiin aikoinaan kekseliäillä argumenteilla, joiden tarkoituksena oli vain jatkaa entiseen tapaan. Ehkä lapsemme pitävät autojen (ja ihmisten) reaaliaikaista seurantaa modernin yhteiskunnan välttämättömyytenä.

Eikä kyse ole pelkästä Suomesta, vaan koko EU tulee ajamaan tällaista modernia hanketta ja näyttämään mallia koko autoilevalle maailmalle. On kiinnostavaa nähdä, minkä tien amerikkalaiset valitsevat, ja miten GPS-seuranta sovitetaan yksiin EU:ssa nyt vallitsevan tietosuojaeetoksen kanssa.

Kaikista perusteluista huolimatta ajatus siitä, että autoni raportoisi koko ajan viranomaiselle, missä se ja minä liikumme, tuntuu vastenmieliseltä ja pelottavalta. Etenkin kun sen perimmäisenä motiivina on vain rahan kerääminen. Totta, älypuhelin tekee samaa, mutta siihen on hyvä syy: tukiaseman on pakko tietää, missä puhelin sijaitsee.

Autoseurantaan ei ole pakottavaa syytä. Siksi me kansalaiset voimme vastustaa sitä viimeiseen asti.
Website Security Test